Kirjoitan tätä blogi -tekstiä Ecuadorista käsin. Olen KENKKUn jäsen, mutta “karkasin” tammikuussa ETVO -vapaaehtoiseksi Ecuadoriin Funorsal -nimiseen organisaatioon, jolla on yrittäjyyskouluhanke suomalaisen NuevoMundo -järjestön kanssa (www.nuevomundory.net).
Vaikken aktiivisesti ole enää tämän vuoden puolella pystynytkään osallistumaan KENKKUn toimintaan, olen silti mielenkiinnolla seurannut sitä sähköpostien välityksellä. Se, mitä KENKKUssa ja muissa suomalaisissa kehitysyhteistyöjärjestöissä tehdään paperilla, on konkretisoitunut minulle täällä Ecuadorissa. Olen päässyt omin silmin näkemään, miten paikalliset ihmiset ovat oppineet uusia tietoja ja taitoja yrittäjyyskoulussamme ja miten joillakin oppilailla on jo omia yrityksiä. Tämä on vaikuttanut konkreettisesti heidän elinolosuhteidensa paranemiseen. Kuitenkaan yrittäjyyskoulun tärkein saavutus ei mielestäni ole oppilaiden ja heidän perheidensä taloudellisen tilan parantaminen, vaan henkisen pääoman luominen oppilaille. Yksi tärkeä osa yrittäjyyskoulua on joka oppitunnin alussa järjestettävä motivaatiohetki, jonka aikana näytetään esim. erilaisia videoita ja keskustellaan kyseisistä teemoista. Näiden motivaatioiden ja koulussa käytettävien osallistavien menetelmien avulla oppilaat oppivat ilmaisemaan mielipiteitään, kuuntelemaan toisia ja ottamaan vastaan myös kritiikkiä. Suomalaisista nämä taidot kuulostavat ehkä itsestään selviltä, mutta täällä oppilaat ovat järjestään arvioineet kurssien tärkeimmäksi sisällöksi kirjanpidon ja liikkeen toimintasuunnitelman lisäksi kommunikaatio- ja ryhmätyötaidot, joita ovat kurssin aikana oppineet.
Viime syksynä SYL:n liittokokouksessa käytiin kiivas keskustelu siitä, pitäisikö SYL:n budjetista laittaa 0,7 % SYL:n kehitysyhteistyöhankkeisiin vai ei. Puolustajat halusivat SYL:n oleva hyvä esimerkki valtiolle 0,7 % rajan saavuttamisessa ja samalla saada jatkuvuutta SYL:n kehytoimintaan niin, ettei kehitysyhteistyökoordinaattorin palkka olisi riippuvainen hankerahoituksista. Vastustajat puolestaan vetosivat siihen, että ylioppilaskuntien ensisijainen tehtävä ei ole kehitysyhteistyön tekeminen ja että ylioppilaskuntien jäseniä ei voida velvoittaa maksamaan SYL:n kehitysyhteistyömaksuja ylioppilaskuntien jäsenmaksujen yhteydessä (joista osa menee SYL:lle) jos he eivät halua.
Mielestäni kummatkin näkökulmat on ymmärrettäviä ja riippuu nimenomaan näkökulmasta, mistä asioista katsoo. Samalla se heijastaa pienoiskoossa Suomessa aika ajoin käytävää keskustelua kehitysyhteistyöstä ja siitä, kenen vastuulla kehitysyhteistyö on, minkä tahon sitä pitäisi toteuttaa jne. Kehitysyhteistyön yhteydessä käydään keskustelua myös siitä, pitääkö sen olla ihmisten tarpeisiin perustuvaa, vai perustuvatko jotkut asiat, kuten ruoka ja koulutus, jokaisella ihmiselle kuuluvaan oikeuteen. Kehitysyhteistyössä, kuten monessa muussakin toiminnassa, on kymmeniä teorioita, kriitikoita ja toimintamalleja.
Mielestäni kehitysyhteistyössä on tärkeintä sen ihmislähtöisyys. Yhteistyön kummassakin päässä, sekä Suomessa että kehitysmaassa ovat ihmiset. Esimerkiksi täällä yrittäjyyskoulun tietoa ei jaeta eläimille eikä metsän puille, vaan eläville, ajatteleville ja tunteville ihmisille, jotka ansaitsevat mielestäni mahdollisuuden. Ihmisille tarjottava mahdollisuus on asia, jonka haluaisin muistettavan kun seuraavan kerran SYL:ssa keskustellaan kehitysyhteistyöstä. Ennen kaikkea olisi hyvä löytää kestävä ratkaisu kehitysyhteistyön toteuttamiseen, on ratkaisu sitten 0,7 % SYL:n budjetista tai joku uusi ja innovatiivinen ratkaisu. Tämä sen takia, koska uskon, että yhdistettäessä teekkareilta tekemisen meininki, kyltereiltä taloudellinen ajattelu ja humanisteilta maailman parannusinto, lopputulos ei voi olla muuta kuin LOISTAVA!
Ecuadorin terveisin,
Johanna Ursin
Kenkkun blogi 